Yritys

Tarinamme

MB Logistics & Services Oy, tuttavallisemmin MBLS on vuonna 2018 perustettu yritys, jonka tavoitteena on tarjota asiakkailleen joustavia logistisia palveluita ja kopiointi-/ tulostuslaitteiden kunnostus- ja asennuspalvelua.

Yrityksen perustajat ovat toimineet eri logistiikkayrityksissä usean vuoden ajan, liki kaikilla osa-alueilla alkaen lattiatasolta päättyen johtavaan asemaan, joten logistiikan maailmassa ei ole paljonkaan vieraita tapahtumia. Viimeiset n. 10 vuotta olemme myös keränneet kokemusta tulostuslaitteiden kunnostus-, huolto-, kasaus-, asennus- ja kuljetuspalveluista.

Tulostuslaitteiden kohdalla tavoitteemme on minimoida loppukäyttäjän laitevaihdosta aiheutuva tulostuskatkos. Parhaimmillaan puhutaan n. 10-15 minuutin katkoksesta, jota ei toisinaan edes asiakas ehdi huomaamaan.

Tämä saavutetaan jalostetulla työmenetelmällä, jossa teemme vaihdettavan laitteen mahdollisimman pitkälle valmiiksi varastollamme, ennen kuin viemme sen asiakkaalle.

Mottomme onkin, että liikaa dataa ei ole olemassa, kunhan se on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

 

Kun asiakkaamme tilaavat meiltä laitevaihdon

  • varmistamme, että laite toimii, kuten pitää
  • teemme laitteelle esiasennuksen asiakkaalta saaduilla tiedoilla
  • olemme yhteydessä loppuasiakkaaseen ja sovimme vaihdon ajankohdasta
  • kuljetamme laitteen / laitteet loppuasiakkaalle (75% omalla kalustolla ja loput asiansa osaavien yhteistyökumppaneiden avustamana)
  • hoidamme mahdollisen palautuvan laitteen kuljetuksen haluttuun paikkaan (esim. jälleenmyyjä, rahoitusyhtiö, kierrätys)

Hoidamme sovitusti myös tuotteiden varastointia, keräilyä ja lähetystä pientavaroista lavatavaraan.

Onko yritykselläsi haasteita liiketoiminta-alueilla, joissa me voisimme olla avuksi?

Ota rohkeasti yhteyttä ja keskustellaan, niin voitamme nuo haasteet yhdessä!

MB Logistics & Services Oy

Y-Tunnus: 2913717-4

Juvan Teollisuuskatu 25
RAK. 1 ovi 2
02920 Espoo

Ota yhteyttä

050 575 6350

tilaukset@mbls.fi
logistiikka@mbls.fi